tiistai 14. kesäkuuta 2011

Joulu kesän keskelle

Ensimmäiset jouluiset ajatukset ovat hiipineet mieleeni. Eihän tässä olla vasta kuin kesäkuussa! Yleensä intoilu alkaa vasta elokuussa, joten olen harvinaisen aikaisessa. Täytyy kyllä myöntää, että joulu on kyllä mielessäni ihan läpi vuoden - minunlaistani joulufriikkiä pahempaa ei olekaan!

Tässä onkin nyt sitten tämän joulublogin virallinen aloitus. Odotetaan nyt kuitenkin vähän vielä, ennen kuin halkean liitoksistani, mutta luvassa siis jos jonkin näköistä jouluaiheista asiaa. Tahti tihenee varmasti mitä syksymmäksi päästään, joten stay tuned! Pikkuhiljaa fiksaillaan niin ulkonäköä, kuin sisältöäkin, mutta hiljaa hyvää tulee. Nyt nauttimaan kesästä! 

3 kommenttia:

  1. Jään innolla seuraamaan tulevaa, sillä joulu on mielessäni ympäri vuoden myös minulla. Se on vuoden parasta aikaa!

    Ensimmäiset jouluostoksetkin tein viime kuussa, kun eteen sattui pientä joulukivaa! :D Jouluisia juttuja viime vuodelta löytyy myös mun blogista, jos pahasti koet vierotusoireita! :D

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, etten ole aivan ainut! :) Ystäväni tai perheeni eivät ymmärrä tätä ainaista jouluhömpötystä yhtään, mutta onpa ihanaa, että edes netistä löytyy samanhenkisiä!

    Pitääpi käydä kurkkimassa blogiisi! :)

    VastaaPoista
  3. Kiva löytää uusia joulu faneja.Itse RAKASTAN joulua,taikka enemmän rakastan sitä odotusta ja laittamista mikä liittyy jouluun.Meitä joulu höperöitä löytyy kyllä yllättävän paljon täältä.

    VastaaPoista